mä vannoin vuonna nakki broidin turnauksessa palellessa, ettei mun lapset ikinä ala pelaa futista.
no nii.
näiden aatosten jälkeen 3/3 on ihan kiva saldo.
eilen vein kundin futistreeneihin,
ja kas oli viisivuotiaalla kivaa.
hienosti kertoi nimensä, viittasi kun kysyttiin,
ja selkeästi ainaki yritti noudattaa valmentajien ohjeita.
juoksi hippana, pelasi, riemuitsi ja tuuletti.

kyllä kannattaa moisen eteen vähän palellakin.

ja nähdä vaivaa.
meinaan,
eilen oli ihan karmiva maanantaimeininki.
duunista koirat lenkille (kaksi lenkkiä), kaks muksua eri treeneihin,
himaan, safkat muksuille, liskolle ruokaa, muksut pesulle ja unille,
ja vielä kaks koiralenkkiä päälle.
miltei pyörryin väsymyksestä.
mutta sohvannurkassa nakkirisottoa nussuttaessani hyrisin tyytyväisyyttäni.
vähä jee! ruuhkavuodet. saakeli!

nyt näyttää siltä että mä oon materiaalikiimoissani päätynyt ipad air kakkoseen.
nään jo itseni villapeiton alla pläräämässä sillä.
vähän siistiä! (noin ajatuksen tasolla.) 
onko se liian snobi lelu tälläselle "tavis"käyttäjälle?
mä siis about luen blogeja ja lehtiä, toivottavasti myös kirjoja.
ja penskat pelaa noin 1krt/kk sillä.
onko liiottelua? vai käsivko se ihan tavis airi?

hyvä kamera eritoten kiinnostais...
mut, jos totta puhutaan, sekään ei o ihan vältsy kun arkikuvat saa luurilla otettua
ja "ne tärkeimmät" otokset järkkärillä. 
nimin. "epätietoinen" ja/tai "snobbailenko turhaan"

rouva läksi näyttelyyn nuorimman karvanaaman kanssa.
no, eipä kannattais jättää mua yksinään kotia heiluu tälläsenä rauhallisena sunnuntaina,
kun ikinä ei tiedä millaseen kotiin sitä on palaaminen.


johan mä tässä sain askarreltua pojalle eskarilaisen työpöydän.
kivasti muuntui vanhoista ovista tehty entinen keittiönpöytä pienempään malliin.
jee.

samalla siirtyi vanha pirttipenkki ruokapöydän ääreen.(tosin muru kotiutuessaan sanoi ettei se todella ole siihen jäämässä, mutta katsellaan... *wirn.)

lisäksi
jätesäkillisen löysin nurkkiin kerättyä kierrätyskelvotonta materiaalia,
ja muutaman systeemin laitoin paikalliselle nettikirppikselle myyntiin.
kiva fiilis.
kyllä tää touhuaminen on mun toinen luonto! 

"miten aika menee näin nopee?"
- se menee aina nopee kun on kivaa.

kaiken päälle mä olen keksinyt itselleni jännittäviä tekemisiä,
nimittäin:

nyt mä harrastan* tässä aikani kuluksi "parisuhde-startti-kyyläystä/jännitystä" kaverin puolesta naamakirjan inboxissa, ja bongailen kahdelle erilliselle (mulle tärkeälle) ruokakunnalle erityiskivoja kotiehdokkaita netistä. ehdottelen tietty kaikkia tästä meidän hoodeilta. itsekäs kun olen! anteeks vaan osallisille!



ps. 
jos saanen pyytää apua, niin menu-ehdotuksia ylppäreihin ottaisin vastaan!
mikä olis niinku kauden in maku?
mitä sä haluaisit syödä kesän ensimmäisissä kinkereissä?
mansikka on ihan out.
mutta
vedettäiskö sitrus-lakritsi-linjalla toi makea osio? vai olisko joku muu yhdistelmä hip?
mikäs se kuplivan kanssa maistuis? 


*hääblogien seuraus aika alkaa oleen ohi.

palkkapäivän pienet ilot:
- clipperin raparperi-mansikka infuusiotee.
- alku sadonkorjuupuuro.
- valion punaleima emmental.
- ryvita näkkileipä.
- alkoholiton tumma olut.
kyllä akan kelpaa taas! 

kampaajaa varailin, onneksi en lyönyt lukkoon, koska mulle iski joku cheekkaus-opinto-nakki. mitä lienee..?

tänään kävin haisteleen uutta firmaa. kohta pitäis allekirjottaa työspoimus asiaan liittyen. sillä samalla reissulla tein raivoisasti töitä "aivoterveys"-työryhmässä. jopa siihen viisiin, että pelkäsin uuden pomon soittavan nykyiselle ja sanovan ettei mua huoli ollenkaan. no ei sitä soitellut, ilmotteli vaan tota "cheekkausta" (mitä lieneekään...)

päivällä sain myös kyydit työkaverin dodgella. johan me jo siitäkin melkein kaupat lyötiin lukkoon. tosin väri ei murua himota, mutta mahtuis tämä sirkus kunnolla auton kyytin kun sille olis tarve. ei enää normifarkku riitä.

niitä näitä kaalinpäitä:

isomman neitikoiran haava on kuroutunut umpeen. hienosti se oli ommeltu.
naperokoira on kasvanut isot kiinni, ja ohi menee ihan just.
aikuispaino, 30kg, on saavutettu. kasvuaikaa toki vielä kuukausia jäljellä. jaigs.

piakkoin tässä alkaa kesän treeni- ja näyttelyhulinat koiraneitosten kanssa, ja ruttunaaman futiskausi käynnistyy piakkoin, hulina ei siis tästä talosta lopu. 

meille muutti hirmulisko. tosin se mahtuu kämmenelle. pikku dinosauruksella on hurjat piikit ja hassusti pälyilevä hymyilevä naamataulu.

menis tämä flunssa nyt ohi. kuumetta ei tietenkään mulla ole, mutta muuta oheistuotetta pukkaa ja olo on vetämätön. haluan jo päästä juoksemaan kun kevät on täällä niin hyvällä mallilla.

esikoisen ylppärijuhlat lähestyy, ja juhlathan ne on ihana tekosyy siivota ja sisustaa. mulla ihan sormenpäät täällä kihisee kaikkea uutta. nyt jo tänään kyselin ruokapöytäkonsultaatiota mun yhdeltä mies ystävältä (siltä toiselta niistä) ja lauantain toivon että pääsen pöydäntuunaushommiin. pihakasvit näyttää kuolleilta, mutta muru on luvannut mulle kyydin kasvikaupoille tässä.

tänään oli palkkapäivä, ja jo toista kertaa moneen vuoteen tuntuu ettei konkurssi uhkaa, ja ettei talous kaadu päälle. juhlin asiaa clipperin jollain uudella teelaadulla kunhan kauppaan joudan.

elämän monet kasvot mietitytti mua viimeviikolla kun ensin selvittelin yhtä tutun lapsen tekemää väkivaltajuttua, ja sit samana iltana rankin kasvatustoimi kotona liittyi siihen kuinka kykenen pitämään pokkaa kun koitan kehoittaa "kädet ylös-housut alas- täältä tulee munavaras"-rimpsua rallattavaa (ja samalla tanssivaa) kuopustani lopettamaan moisen ilveilyn nukkumaanmenoaikaan.
huoh. huoh.

naapurissa, vanhemmillani,sutii hyvin. vaikka faijan mielestä uudessa asunnossa tuntuu kun olis jossain lomalla. no ei huono sekään.

toivelistalla tälle viikolle:
aikaa murun kanssa.
kampaajakäynti ja punttisalikortti.
clipper - appelsiini-kookos-tee.
aurinkoiset illat.

vuorossa viisi vapaata, putkeen!
jee.

sattuneesta syystä ollaankin kotimaisemissa. koirakakara lähtee fasaani- ja ampumaleirille, anoppi tulee kylään, ja muut lähisukulaiseset tulee meille pääsiäisaterialle ja mä muuten vaan lonnin täällä. penskat saa painella pihalla minkä ehtivät. huomenna pitäis kirjastosta ehtiä hakea jotai lomaluettavaa.

maanantaina ajateltiin osallistua lasten pääsiäiseen seurakunnan nuorisotiloissa.
kivoja vapaita odottelen siis.

me ollaan kaikenkaikkiaan aika uuvahtaneita, ainakin me aikuiset.
mulla on ollut iso proggis vanhempien muuton ja terveysjuttujen kanssa, muru on stressanut töiden löytymistä, ja sen jälkeen kaikkea uutta uudessa työssä. nää vapaat tuli kerrassaan tarpeeseen ja ns. hyvään saumaan.

menossa:
- talvi
- pikkulapset
- rapakunto
- köyhäily
- toppatakit
- kumpparit

tulossa:
- kevät
- tennarit
- reippaat, isot lapset
- vihreä tee
- parta-agama
- rumahousut
- tabletti

jännä nähä:
miten tämä talous lähtee tästä pyörimään.

mulla on muutamia materiaalisia asioita joiden haluamista olen pantannut viitisen vuotta.

kohta tärähtää!

oma ipad. olen tuhlannut hiluni murun ja esikoisen opiskelukoneisiin, kohta voin satsaa itseeni. miten vielä mitä ja mistä. ts. mini vai air. ja ihan vaan ränkläyskäyttöön tulee. ettei tarvi olla super. kunhan olis mäkki, koska mä olen snobi. tai laatutietoinen. tai miten sen haluaa sanoa.

kampaajakäynti. että niinku koko setti. väri ja leikkaus, kiitos!

kuorihousut. uudet. 

wc/kylppärikaappi. ostaisko eka yläkertaan. vai alakertaan? ihan tämä päätös mua jännittää. mitä sanoo emäntä?

kuntosalikortti. nii. salissa on leikkihuone. kerta/vko tän arjen päälle. muksuilla tai ilman. ihan sama. kohta mulla on jättihaba.

kauramaitoa. koska köyhäilyn loppuessa loppuu myös lehmänmaidon käyttö.

italianreissu. koska on mun vuoro valita minne lennetään. 

ainii. paitsi se talo! 3000 neliön tontilla. meni just ohi suun meinaan.
näää - tuleehan niitä uusia....

no joo. saahan sitä haaveilla. luulen että kaltaiseni hamsteri tunkee kaiken liikenevän roposen PPV eli pahanpäivänvaralle. sinne sukanvarteen.

nyt mä haluuuuuun talon.
ihan vaan eilen koiran näyttelyreissulla mietittiin mitähän talot tästä vähän pohjoiseenpäin maksaa, ja tänään asiaa tutkiessani, johan heti löysin sen minkä haluuuuuuuun.
rahkeetkin riittäis varmaan parin vuoden päästä, mutta kun se minkä mä haluuuuuuuun myydään nyt.
murua nauratti kun mä täällä ääliövirnistelin ja kuljin menemään.
oon nyt natissu josko tehtäis kohtuullinen tarjous ja jos on tarkotettu niin saadaan se?
täh?
se ei pelaa joka pelkää!

no sehän on tietty ihan paskakunnossa oleva rintamamiestalo, mutta että kalliolla, ja nii ritsa että saisin tehdä sille mitä mä haluuuuuuun.

muru mieluusti asuis tässä turvallisessa, lämpimässä ja uudessa rivarissa, mutta realistisesti totesi että pitää alkaa asennoituu vetoisampaan asumukseen jos mun naamaan on yhtään luottamista.

mä koitan nyt unohtaa tän kotkotuksen taas. kun. kun.
no pitää elää sitä turvallista ja tasasta elämää ja olla tyytyväisenä tähän mitä on.
(niinkö? kuuletteko, hulluus ritsa huutaa mun nimeeeeeee. apua.)
(ps. jos luulette etten mä soita huomenna mun henkilökohtaiselle pankkineuvojalle, niin ette tunne mua ollenkaan.)

äääääst!
oon alottanut postauksen ainakin sataan otteeseen.
en vaan saa aikaa muuta kun erlend loe-maisia listoja.

nyt pinnalla: 

- paskat säät, sanon.
- pyöräily. 
- kiva elämä.
- en jaksa sittenkään bodaa.
- sämpylät tuloillaan.
- yh-viikonloppu.
- kaappien koluaminen on alkanut.
- hyvä kirja ja kylmä kalja. ansaitut. 

pitäisi:

-aloittaa lenkkeilykausi.
- maalata ruokapöytä.
- poistaa ylimääräisiä rojoja asunnosta*.
- sisustaa terraario.
- muuttaa ulkonäkö**.


ja ai jeesus. se keski-ikä on todella täällä. mä olen alkanut löytää vaatteita kapp ahlista! eikä mua jotenkin enää haittaa ettei tää kroppa (eikä naama) ole ku kakskymppisellä. vaik olishan se siistii** ja nyt mä haluan talon**. vaimo alkaa taipua mun venäjänvinttikoirahölötykseen. ei-ikinästä on tullut jo 50-vuotislahja-ajatus. mä myös aion nyt luopua leivästä ja maidosta. kunhan olen saanut noi maitoon leivotut juustosämpylät katoomaan kitusiini. nii. 

*sain ehkä jonku kimmokkeen mutsin ja faijan asuntoa tyhjätessä.
** TJEU kanerva ahonala, jotenkin mun toivekaksonen. niinku sama, ja ihan eri. 
*** TJEU keskeneräisen blogi, kui siistii!

haloo!
noniin.
nyt mä aion rauhoittua. huomaako kukaan, blogin ulkoasustakin tuli ihan zen-tyyppinen ratkaisu. lieneekö sisäisnen maailmani joka siinä kuvastuu. ainakin toivottavasti.
ainakin alkaa olemaan.
jossei tänään, ni huomenna. 
nyt mä vedän vähän maindfulnessia, punkkua, suklaata ja jotai eheyttävää raakaravintoa.
juoksen sunnuntaisin. yritän kuunnella ( ja ymmärtää) mitä mulle puhutaan.
vien lapset uimahalliin.
karsin ylimääräiset tavarat kotoa. ja saan vähän feng shuin tänne.
käsittelen kärsineen pöytälevyn.
olen vähän parempi vaimo.
ja parempi ystävä.

ja mitä jos keskittyis itseen? ajais vaikka säärikarvat, blondais tukan ja alkais vihdoin bodaa?
ja ostais yhden parta-agaman.

nii.
nyt on

ressi takana, elämä edessä.
nyt saa pitää nauttia!

mulla oli tässä vähän stressipöhötystä, ja vatsaongelmia.
koitin päästä niistä eroon "leipähaasteella" (johon siis haastoin vaan itseni.) joten en ole viikkoon syönyt muuta leipää kun näkkäriä.
vatsa tuntuu kivalta. 

ihan omaksi kiusaksi olin myös suklaavieroituksessa. meni vähän överiksi tuossa murehtiessa toi lohtusuklaan syöminen. perinteinen kaksi palaa päivässä kun muuttui levy päivässä moodiin, nii ei ihan hyvä.

leivätöntä linjaa voi jatkaa helposti, vaikka vatsaan jää hiukan ontto olo syömisen jälkeen. mutta olo vatsassa on muun ajan kaikin puolin mukava.

mutta

eilen kun suklaan korvikkeeksi nakerrin jotain kuorrutettua ällömakeaa banaania, niin päätin ettei tässä ole tolkkua. suklaata ei mikään voi korvata.
ja mä olen jotain iltaherkkua ansainnut, melkein joka päivä! enkä mitenkään pysty ajattelemaan vaikka hedelmiä "herkkuna" niinkun muru, koska mä en pidä hedelmistä,

ja vaikka kuolisin sitten suklaa-aivotulppaan vanhana, niin siinäpä sitten. mielummin lyhyesti, kivasti ja nauttien kun satavuotta kituuttelua, sanon.
suklaa on mun juttu.

ps. jos jollakulla on jotai hyvää iltahyvä-ideaa niin otetaan vastaan! kiitos!

nyt koitan tässä hengitellä, ja tarttua hetkeen.

oon askarrellut kasan muiden paperihommia, oman lapsen päiväkotimaksulaput on roikkuneet pöydällä pari viikkoa. oon purkanut vanhoja rikkinäisiä huonekaluja, itkunauranut omille ala-astetodistuksille ja vertaillut niitä sisarusten omiin. tuijotellut vanhoja valokuvia. tunkenut 20 mutsin huivia kiertoon. varannut pojalle muken vanhan lampaantaljan. ajelltu bussilla, mertolla, junalla ja ratikalla, ja ostanut vanhemmille kierrätetyn maton ja kantanut sen himaan, tietty junalla. leikkinyt soccer mammaa. juonut kahvia aamutuimaan kylmässä kuplahallissa ja herätellyt yöllä ruttunaamaa aivotärähdyksen varalta (kun sitä oli potkastu aika kovaa naamaan). olen katsellut lasten kanssa avaraa luontoa. koittanut parannella reistailevaa lonkkaani. tuurannut duunissa flunssapotilaita ja lomalaisia. ostanut "vahingossa" akvaarion. hakenut ruttunaaman leiriltä. parannellut sukulaisten ortopedisiä vaivoja. lenkittänyt koiria. kirjotellut omia rästihommia.
touhua riittää, mutta elämä tuntuu mukavalta.
just nyt.
mukavalta.* 

nyt kun vanhempien kela-/työkkäri-/saikku-/sairaala-/kuolemanvaara-/asunto-rumba alkaa oleen sees, musta tuntuu onnelliselta. koska kaikki on hyvin, ja olen entistä kiitollisempi kaikesta mitä mulla on.

nyt
veli asuu omassa luukussaan vartin bussimatkan päässä.
viikon päästä vanhemmat vartin kävelymatkan päässä.
vielä olisi muutamat lääkärikontrollit järjestettävänä **
ja se konkreetttinen muutto.***

mä koitan saada homman järjestymään niin, että voin itse mennä tästä vaan uuteen asuntoon. vetää tapettia seinään, juoda kahvia ja syödä pullaa, ja sit vaan toimia tavaratulvan ohjaajana. koota murun kanssa huonekaluja ja pussailla helpotuksesta. ts. nauttia mun "kesälomapäivästä"... sen sijaan että menisin ahdistumaan lähtöpäähän, yksin.

*en kyllä ehkä ole ollut maailman paras vaimo tässä. olen toki koittanut osoittaa toiselle rakkautta mm. popcornilla ja cokis-tölkillä sekä tekstiviestisirkuksella  (enkä edes jaksa pyydellä anteeksi omaa kuplaani. kaiken se kestää, kuitenkin... ja toki ystävänpäivä oli ihana. kai vaimo sit osaa itse sanoa jos oon ihan liikaa pää omassa hanurissa... osaahan? 
**/*** ja miksi aina sekaannun. koska asiat ei muuten oikeestikaan hoidu. ei vaan hoidu. kuten;  ei ole ihan ihmisen edun mukaista pompotella sitä sairaalan osastolta toiselle, ja omaisten kysyessä mikä on? kukaan ei tiedä mitään. ja sit lähettää sairaana kotiin, ja pyytää tulemaan takaisin. ja pyytää tulemaan väärään aikaan. ja toimittaa tt-putkeen suoraan sairaalan käytävältä. puhua vartti latinaa tutkimuksen jälkeen, ja laittaa kotiin ilman jatkohoito-ohjeita.
ja onneksi MÄ hoidin muuttofirman, kun olen näinki skarppi mimmi. viimesessä tilausvahvistuksessa, jossa oli korjattu aloitusaika oikein, oli hintaa laitettu "vain" 500e lisää. (tämä siis liitteessä missä piti olla sama tilausvahvistus kun aiemmassa, aika ainoastaan muutettuna. onneksi luin pienet präntit kanssa.) hupsis, ja heidän virhe... juu. korjattu ja anteeksannettu. myöhemin olis saattanu v**uttaa.

maksa (haima,sappi)syöpä muuttui tarkemmissa tutkimuksissa, lopulta, tulehdukseksi.
s**tana että säikäytti.

keltainen mies on keltaisena kotonaan.

luojalle kiitos tästä.
kiitos.
kolkytkuusvuotinen yhteinen matka jatkuu, lähes naapuruksina.

sitten vaan sitä tupakointia lopettamaan.
tsemppiä mulle. 

en tiedä huomasko kukaan kui kaks postausta taaksepäin alotin postauksen "kun on vähän tyhjää eikä mitään tekemistä...." ahahhahahahaah. sallin mun itseni nauraa.
terkuin: väsynyt jolla aina on tekemistä.
näköjään.

voi morjens.

"kulta. mutsilta ja faijalta tulee meille yks tuoli, kun toi rikkinäinen pitää heittää pois."
- ei jeesus. mehän nyt ei oltais mitenkään pärjätty ilman yhtä ylimääräistä tuolia??
"ööö. se on pinnatuoli, jolla on mulle tunnearvoa."
- aha. no ei kai siinä sitten mitään.

(pienet tuuletukset tähän? musta? harmaa vai valkonen? mitä maalia tuoliin ostaisin..? kihi hihi...)


* huom. ruttunaama joutu laskee meidän tuoli-tuolit koulutehtävään. "mamma, tajuutsä että meillä on 12 tuolia ja yks penkki. vaikka meitä on vaan neljä..." -tajuun. ahhahhaa. 

meinasin kirjottaa että vähän on tyhjää kun ei ole mitään mitä odottaa,
tai mitään mitä tehdä.
mutta kakkaa olisin puhunu toisten puhtaisiin korviin.

kuulkaa. hommia on ja piisaa.
että turhia löpisen.
mutta.
- lapset on aika omatoimisia, mua ei tarvi täällä jatkuvasti kukaan.
- koirain peruskoulutus on murun heiniä, koska mä en metsälle aio. juoksuttaa voin toki.
- koti on valmis, tai ainakaan rahaa mihinkään sisustussuunnitteluun ei satu oleen. 
- en voi askarrella-paskarrella, koska koti alkaa olla mun ideoita täysi. tosin yks pyörä odottaa muodonmuutosta kelloksi. mutta noin muuten.

summa summarum.

ainoaksi vaihtoehdoksi jää "kehoni on temppelini"-projekti, jossa vähän pitäis saada lihaa luiden ympärille. muru natisi mun selkää hieroessa ettei siellä ole mitään. "hinkkaa vaan sitä nahkaa niihi kylkiluihin ja ole hiljaa." sanoin. ja kun ilta-hoidokkini J narisi pienistä haukkareistaan, innostuin mittaamaan omani. 26cm. jee. lomakuvissa käteni näyttävät siltä kun mulla olis pahempikin syömishäiriö. (rasvaprosentti oli viimemittauksessa huikeet 11.)
että jos nyt olisi se hetki jolloin mä ihan vaan tsemppaisin tän luisen tomumajani kanssa. 10kg kahvakuula odottaa nurkassa heiluttajaa. (kiitti lainasta J!) koska fakta on, ettei kahden perheen äitinä, ja neljän koiran omistajana, arki- ja iltatyöläisenä kerkii oikein minneen muualle kun omaan olkkariinsa treenaa. (tai makkariinsa jos ei haluaa hengiltä jotaki koiraa kalauttaa....) taas päätin, niinkun ennen häitäkin, että murun iltavuoroina, heilutan kuulaa.
ennen häitähän en heiluttanut, ja silti näytin kivalta silloin. nyt on vaan enempi terveys kyseessä. tänävuonna en halua työterveyden nettikyselyn palautteen alkavan sanoilla "hei, olet liian laiha.". ei se kyllä ala myöskään sanoilla "sulla on hyvät haukat." mutta sillä on hyvä aloittaa.
kesällä kolkyt? hä?
juu.

mulla on myös semmonen rumakausi ylipäätään meneillään. oon ostanu niitä rumia housuja aina tilin salliessa. ja sit yhdistelen niitä aika vapaamuotosesti kaikkeen mahdolliseen yläosaan, niin että murukin puhisee välillä että aika villiä. sit käytän ihan ronskisti pipoja kylmällä säällä. tukasta niin viis. mulla on uusia ihania hipsteri-työkavereita, jotka on näyttäneet että duunissa voi olla oikeesti semisti cool jos on tukka sekasin, joten sekin variksenpesäkriisi on selätetty.  ja jotensakin koko ulkonäkökriisi on mennyt ohi. lieneekö jotaki rouvaantumisen jälkiseuraamuksia, koska tässä mä oon. ja naimisista ei lähdetä vaikka toinen näyttäis perjantaisin rumalta. emmä siis tarkoita että voi itsestä huolehtimisen lopettaa papin aameneen ja moniin vuosiin, vaan sitä että kelpasin mä sille tälläsenään jo aiemmin, joten ehkä mä oon ihan jees.

vielä on mietittävänä voiko tämmöi keski-ikäistyvä perheenäiti kulkea cosmos-housuissaan ja printtipipossaan ihan vaan, vai pitääkö alkaa ostaa jotaki kermaperseiden high water-housuja ja helminappineuleita... no. katsellaan. mä luulen että lähdin lähiöstä, mutta lähiö ei lähtenyt musta, ja sillä selvä. (ja vaikka ruttunaaman kermapersekoulun joulujuhlaan pukeuduin pikkumustaan ja saapaisiin sopeutuakseni joukkoon, niin näytin kuitenkin vain itseltäni. so why bother.)

huomenlahjat.
vaihdettiin varsinaisen hääjuhlan jälkeen kotosalla, sunnuntaiaamuna.
sain ihanan kellon, ja kun ämistelin sen hienoutta, ja huokailin kuinka siihen olisi ihana kaivertaa jotaki sisäpuolelle, nii tokihan vaimoni oli sinne kaiverruksen teettänyt. "vaimoni" siellä lukee. ihana*  vaimo, sekä kello, joka käy meidän yhteistä aikaa.

mä kaivoin oman pakettini esille ja aloin samantien itkemään. muru vähän hätääntyi, mutta sanoin että olen valtavan pahoillani,  mutta kohta itkee kaikki.

nyt on pinnalla boudoir-kuvaukset huomenlahjaksi, mutta mä halusin tälläkertaa näin. mun hääpuku + vanhat papat esikoisen ikuistamana. en ite ole mitään pin up-tyyppiä ja tiesin että muru arvostaa just tätä lahjaa valtavasti, se mitä en tiennyt, oli se että kuvia jaettaessa yks tulisi olemaan joukosta poissa.

no sithän me vollotettiin kaikki, ja kuvat meni vielä kaappiin odottamaan päivää jolloin niitä voi katsella itkemättä. **

eräänä päivänä tässä kun saavuin töistä, oli muru järkännyt makkarin uudelleen, ja nyt nämä kuvat roikkuu kehyksissä niin, että se näkee ne ensimmäisenä kun aamulla herää. liikuttavan siirappista, mutta oh, niin totta.


* sana ihana alkaa vissiin kärsimään inflaatiota tässä blogissa. mutku kaikki oli vaan nii ihanaa. tai sit mulla on suppea sanavarasto.
**höh, itkua se näköjään pukkaa taasen, vaikka jätin tästä kuvarivistä herra T:n pois tarkoituksella.

siis näyttääkö kuvat sun silmään sinisiltä? koneella ne on ihan basic-mustavalkoset, julkaisunappi vääntää niihen sineä. ihansamamulle, enjaksaränkkää. pidätunkkisblogger. 
ps. vaihdoin kuvat, ja edelleen pidätunkkisblogger, ne on siniset. en käsitä!

uusi vuosi, uudet kujeet(ko?)
saa nähdä.

häät alkaa oleen taputeltu. vielä luulen kirjoittavani jonkun sortin yhteenvedon, ja sikälimikäli joku kaipaa vinkkejä ja ohjeistusta, niin saa kysyä kommenttilootassa. ja se häämatka, hiis. fiiliskuvia laittelen kyllä. ja ehkä huomenlahjoista ja häätatuoinneista... ja... tuleehan sitä näköjään vielä mieleen kaikenlaista.

blogihiljaisuuden syynä on yllättäen ollut asiat nimeltään elämä, ja arki. en vaan saa konetta auki iltaisin. uusi napero vie aika kovasti aikaa ja energiaa, sitten on mun iltatyöt, ja ruttunaaman treenit. ja kohta pojankin.
 nooh...
aktivoiduin instagrammissa, jonne kuvarakastajana saan helposti tallennettua pieniä fiilispalasia tästä sirkuksesta. blogin ollessa hiljaa, voit seurailla sitä kanavaa. ei tarvitse olla kummoinenkaan salapoliisi että löytää profiilin, nimi kun on suhteellisen aina sama-sama. nyt alaviivalla.

no jaa.
mennyt vuosi 2014 on ollut kertakaikkisen kamala. eilen puhuin BFF:n kanssa puhelimessa ja vannoin tulevani itsekkäämmäksi ihmiseksi. sen mielestä ajatus oli valtavan ihana, mutta epäili etten kuitenkaan muutu. mutsin sairastuminen on vetänyt mun fyysisen ja henkisen kapasiteetin äärirajoille, ja nytkin tässä taas ihan itkettää kun ajatelen koko asiaa tai mun lapsuuden perhettä ja heidän tilannetta ensinkään. heille tarjottiin nyt asuntoa tästä meitä lähempää, ja ihan muutaman unettoman yön vietin, kun heitä niin karmii ajatus vaihtaa kaupunkia. mutta tällähetkellä tilanne on täysin mahdoton. ne tarvitsee mun apua viikottain, enkä mitenkään pysty/jaksa/kykene hoitamaan kahta perhettä joiden välimatka on kohtuuton. * ajatellen vielä että olen arkena 8-16 duunissa ja muru tekee vuorotyötä ja meillä on koirat ja lapset ja se elämä. puhumattakaan siitä että mun pitää joskus levätä. siis oikeesti, minunkin pitää joskus levätä. ihan ääneen voin tämän myöntää.

aloitin siis itsekkyyskauteni eilen ja tungin vanhempani puun ja kuoren väliin, ja huomenna saan iloksieni ilmoittaa eräälle tädille että vanhemmat muuttavat meidän lähelle**. piste sille sekä shakki että matti. kerpele. koville otti. nyt taas ihan itkettää helpotuksesta.aika helvetillisen taistelun kävin, mutta voitin, niinkun aina.

*yritetty on ja voin kertoa että riittämättömyyden tunne on jotain käsittämätöntä.
**toki niin etteivät ole maitoa lainaamassa joka se viides minuutti. mutta niin että iltalenkillä voin mennä sitä kautta, tai pyöräillä iltateelle viidessä minuutissa.

että semmosta paskaa.

oli vuodessa 2014 jotain hyvääkin.
marraskuu.
aivan loistava valinta oli viettää rakkauden juhlaa vuoden synkimpään aikaan. se teki menneestä vuodesta elämisen arvoisen ja kääri koko paskan kultapaperiin. ja sinne se jäi, muisto koko vuodesta kultareunuksin koristeltuna.

jokaisena kertana kun häät tai marraskuu tulee mun mieleen, mä tulen valtavan iloiseksi. en kestä! että mulla on tämä perhe, toi nainen ja ne rakkaat ihanat ihmiset ympärillä. ne päivät oli mulle aivan täydellisiä. täydellisiä.

kakkukahvien jälkeen oli vuorossa puheet.

isäni ei kyennyt liikutukseltaan kuulemma puhettaan lukemaan, joten seremoniamestari oli lupautunut tehtävään.
"ei järvi soutamalla lopu. rakkauselämän pitäisi olla sellaista yhdessä soutamista...." isäni puhe alkoi. siinä kerrottiin että yhdessä soutaessa ei säästä ole vastusta ja kuinka on navigoitava yhdessä.

anopin pitkässä ja kauniissa puheessa sattumoisin sivuutettiin myös soutamista, sitä kuinka kovissakin elämän myrskyissä on aina hyvä kääntää kokka kohti kotia, jossa on kotisatama, majakka ja joku rakas odottamassa. puhe päättyi kauniiseen runoon, ja anopin sieviin pieniin kyyneliin.

ihanat vanhemmat, ihanat puheet.

ja sitten..

mun puhe. 

omfg.

kävin tirisemään heti alussa. 

(mä ajattelin vaan kokoajan murun myötähäpeää kun tuore vaimo ei pysynyt yhtään kasassa.)

kiitin vanhempiani siitä mitä musta on tullut, niin rohkea että uskallan rakastaa avoimesti ketä haluan, ja muistutin isääni miettimään mitä kaikkea on tehnytkään oikein, vaikka mun tultua kaapista se mietti mitä on tehnyt väärin. kiitin anoppia lämmöstä ja rakkaudesta. kiitin ystäviä olemassaolosta, ja kerroin että tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että häihin kutsuttiin vain kaikki tärkeimmät ihmiset, ja kuinka tässä tilanteessa huomataan kuinka valtavasti rakkautta meidän ympärillä ja meitä kohtaan onkaan. 

itkin, takeltelin ja jatkoin. 

kerroin murun ja mun ekakohtaamisesta, ja siitä miten se vaikutti minuun. kuinka olisin silloin tehnyt kaikkeni hänet saadakseni, ja kuinka olen valmis tekemään edelleen niin, jokaisena elämäni päivänä. 

*kerroin kuinka molemmissa meissä on särmää, mutta niinkuin tommy tabermann kehoittaa katsomaan rannan sileitä kiviä, koska niissä huomaa jatkuvan hellyyden voiman. se voima meissä on. 

ja kuinka tunnen itseni ahneeksi hänen seurassaan, kuinka tuntuu etten voi saada hänestä liikaa. ja kuinka ylpeä olen saadessani kutsua häntä vaimokseni. 

ja kuinka hänen uskonsa minuun on suurempi kuin oma uskoni itseeni voi ikinä olla. 

ja että olen maailman onnellisin nähdessäni hääpäivämme aiheuttaman ilon heijastumassa hänen katseessaan. sen mun oman iloni.

noloa! meillä ei ollut mitään häänenäliinoja, mutta ne olisivat tulleet tarpeeseen. tyttäreni oli poistunut kuulemma eteiseen itkemään rauhassa, ja kaasot säntäilleet hakemaan vessapaperia kaikille tihrustelijoille. 

kiitos ja anteeksi. 

mua (miltei) hävetti oma vollottaminen, mutta puheesta saatu palaute lämmittää mieltä edelleen. olin kuulemma vitsikäs ja koskettava. **

tässä  muru lohduttaa itkijänaistaan.

* editoitu ja lisätty

** (koska muutes lällättelin vanhemmilleni että joku mut huoli kuitenkin, niiden epäilyistä huolimatta! ja kerroin että isäni on sanonut etten voi adoptoida kaikkia kodittomia elämiä ja lapsia, mutta oikean ihmisen kanssa voinkin! että lälläs sillekin. ja paljastin murun sanoneen ettei se mun persoonaan ole ainakaan rakastunut. (eikä se ollut edes vitsi.!) haha.)

nonni.
suurinosa kutsuista lähti menemään.
ja koska hoidettiin osa kutsuista trendikkäästi (ja helkkarin kätevästi) netissä,
ilmottautui se osa tyyppejä mukaan samointein.
eikä kukaan narissut viimetingan kutsuista edes.

tänään
pyöräiltiin penskojen kanssa naapuripitäjään viemään muutama sukulaiskutsu.*
ihana ihana reissu oli kaikinpuolin. kummilla saatiin omppupiirakkaa, kuultiin uusimmat juorut ja leikittiin pihaleikkejä mahtisäässä. penskat tinkas itselleen hoitopaikan häämatkan ajaksi, ja muuta yökyläilyä bonuksena sen päälle.
tätilässä tongittiin perunaa maasta**, syötiin kasvihuone tyhjäksi kirsikkatomaateista ja sain puutarhakasveja kotiinviemisiksi. ja rahaa. (kuin noloa?! mä olen täysin aikuinen, ja sit tungetaan rahaa taskuun. "osta lapsille jotain kivaa." emmät menee kuuroille korville pahojen mulkasujen kera. no aivansama.) 

* siis minkä tarran liimasit? siis mikä täs oli pilalla? emmä huomannu ollenkaan! (tyypillistä! mä oon ollu taas hysteerinen ihan turhan päiten...)
** täti tonki kasvimaata ja nous sieltä kun tultiin pihaan. kun Bami huomas ekan perunan, nii kului noin sekunti kun se ahne possu oli siellä pikkunaamoineen ja -käsineen tonkaamassa lisää pottua esiin. huippujäbä! ei tarvinnu tädin pakottavine jalkoineen siellä kykkiä.

ps. ei tarvinnu pitää breikkiä, ku olinki ihan nettivelho
ps.2 mitää nii hienoa ei ole mun kätösistä tullu ku ne riivatun pussiruusut. lupaan.
uitin ne punajuurimehussa tosiaan ja muokkasin ne kukkasiksi. jos jotakuta askartelijaa kiinnostaa vielä se värjäysproseduuri ja loppumuokkaus, ni huikkaamalla saa kuvia näkyville.