arkirakkautta

nyt koitan tässä hengitellä, ja tarttua hetkeen.

oon askarrellut kasan muiden paperihommia, oman lapsen päiväkotimaksulaput on roikkuneet pöydällä pari viikkoa. oon purkanut vanhoja rikkinäisiä huonekaluja, itkunauranut omille ala-astetodistuksille ja vertaillut niitä sisarusten omiin. tuijotellut vanhoja valokuvia. tunkenut 20 mutsin huivia kiertoon. varannut pojalle muken vanhan lampaantaljan. ajelltu bussilla, mertolla, junalla ja ratikalla, ja ostanut vanhemmille kierrätetyn maton ja kantanut sen himaan, tietty junalla. leikkinyt soccer mammaa. juonut kahvia aamutuimaan kylmässä kuplahallissa ja herätellyt yöllä ruttunaamaa aivotärähdyksen varalta (kun sitä oli potkastu aika kovaa naamaan). olen katsellut lasten kanssa avaraa luontoa. koittanut parannella reistailevaa lonkkaani. tuurannut duunissa flunssapotilaita ja lomalaisia. ostanut "vahingossa" akvaarion. hakenut ruttunaaman leiriltä. parannellut sukulaisten ortopedisiä vaivoja. lenkittänyt koiria. kirjotellut omia rästihommia.
touhua riittää, mutta elämä tuntuu mukavalta.
just nyt.
mukavalta.* 

nyt kun vanhempien kela-/työkkäri-/saikku-/sairaala-/kuolemanvaara-/asunto-rumba alkaa oleen sees, musta tuntuu onnelliselta. koska kaikki on hyvin, ja olen entistä kiitollisempi kaikesta mitä mulla on.

nyt
veli asuu omassa luukussaan vartin bussimatkan päässä.
viikon päästä vanhemmat vartin kävelymatkan päässä.
vielä olisi muutamat lääkärikontrollit järjestettävänä **
ja se konkreetttinen muutto.***

mä koitan saada homman järjestymään niin, että voin itse mennä tästä vaan uuteen asuntoon. vetää tapettia seinään, juoda kahvia ja syödä pullaa, ja sit vaan toimia tavaratulvan ohjaajana. koota murun kanssa huonekaluja ja pussailla helpotuksesta. ts. nauttia mun "kesälomapäivästä"... sen sijaan että menisin ahdistumaan lähtöpäähän, yksin.

*en kyllä ehkä ole ollut maailman paras vaimo tässä. olen toki koittanut osoittaa toiselle rakkautta mm. popcornilla ja cokis-tölkillä sekä tekstiviestisirkuksella  (enkä edes jaksa pyydellä anteeksi omaa kuplaani. kaiken se kestää, kuitenkin... ja toki ystävänpäivä oli ihana. kai vaimo sit osaa itse sanoa jos oon ihan liikaa pää omassa hanurissa... osaahan? 
**/*** ja miksi aina sekaannun. koska asiat ei muuten oikeestikaan hoidu. ei vaan hoidu. kuten;  ei ole ihan ihmisen edun mukaista pompotella sitä sairaalan osastolta toiselle, ja omaisten kysyessä mikä on? kukaan ei tiedä mitään. ja sit lähettää sairaana kotiin, ja pyytää tulemaan takaisin. ja pyytää tulemaan väärään aikaan. ja toimittaa tt-putkeen suoraan sairaalan käytävältä. puhua vartti latinaa tutkimuksen jälkeen, ja laittaa kotiin ilman jatkohoito-ohjeita.
ja onneksi MÄ hoidin muuttofirman, kun olen näinki skarppi mimmi. viimesessä tilausvahvistuksessa, jossa oli korjattu aloitusaika oikein, oli hintaa laitettu "vain" 500e lisää. (tämä siis liitteessä missä piti olla sama tilausvahvistus kun aiemmassa, aika ainoastaan muutettuna. onneksi luin pienet präntit kanssa.) hupsis, ja heidän virhe... juu. korjattu ja anteeksannettu. myöhemin olis saattanu v**uttaa.