ihan vaan eilen koiran näyttelyreissulla mietittiin mitähän talot tästä vähän pohjoiseenpäin maksaa, ja tänään asiaa tutkiessani, johan heti löysin sen minkä haluuuuuuuun.
rahkeetkin riittäis varmaan parin vuoden päästä, mutta kun se minkä mä haluuuuuuuun myydään nyt.
murua nauratti kun mä täällä ääliövirnistelin ja kuljin menemään.
oon nyt natissu josko tehtäis kohtuullinen tarjous ja jos on tarkotettu niin saadaan se?
täh?
se ei pelaa joka pelkää!
no sehän on tietty ihan paskakunnossa oleva rintamamiestalo, mutta että kalliolla, ja nii ritsa että saisin tehdä sille mitä mä haluuuuuuun.
muru mieluusti asuis tässä turvallisessa, lämpimässä ja uudessa rivarissa, mutta realistisesti totesi että pitää alkaa asennoituu vetoisampaan asumukseen jos mun naamaan on yhtään luottamista.
mä koitan nyt unohtaa tän kotkotuksen taas. kun. kun.
no pitää elää sitä turvallista ja tasasta elämää ja olla tyytyväisenä tähän mitä on.
(niinkö? kuuletteko,
(ps. jos luulette etten mä soita huomenna mun henkilökohtaiselle pankkineuvojalle, niin ette tunne mua ollenkaan.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti