meinasin kirjottaa että vähän on tyhjää kun ei ole mitään mitä odottaa,
tai mitään mitä tehdä.
mutta kakkaa olisin puhunu toisten puhtaisiin korviin.

kuulkaa. hommia on ja piisaa.
että turhia löpisen.
mutta.
- lapset on aika omatoimisia, mua ei tarvi täällä jatkuvasti kukaan.
- koirain peruskoulutus on murun heiniä, koska mä en metsälle aio. juoksuttaa voin toki.
- koti on valmis, tai ainakaan rahaa mihinkään sisustussuunnitteluun ei satu oleen. 
- en voi askarrella-paskarrella, koska koti alkaa olla mun ideoita täysi. tosin yks pyörä odottaa muodonmuutosta kelloksi. mutta noin muuten.

summa summarum.

ainoaksi vaihtoehdoksi jää "kehoni on temppelini"-projekti, jossa vähän pitäis saada lihaa luiden ympärille. muru natisi mun selkää hieroessa ettei siellä ole mitään. "hinkkaa vaan sitä nahkaa niihi kylkiluihin ja ole hiljaa." sanoin. ja kun ilta-hoidokkini J narisi pienistä haukkareistaan, innostuin mittaamaan omani. 26cm. jee. lomakuvissa käteni näyttävät siltä kun mulla olis pahempikin syömishäiriö. (rasvaprosentti oli viimemittauksessa huikeet 11.)
että jos nyt olisi se hetki jolloin mä ihan vaan tsemppaisin tän luisen tomumajani kanssa. 10kg kahvakuula odottaa nurkassa heiluttajaa. (kiitti lainasta J!) koska fakta on, ettei kahden perheen äitinä, ja neljän koiran omistajana, arki- ja iltatyöläisenä kerkii oikein minneen muualle kun omaan olkkariinsa treenaa. (tai makkariinsa jos ei haluaa hengiltä jotaki koiraa kalauttaa....) taas päätin, niinkun ennen häitäkin, että murun iltavuoroina, heilutan kuulaa.
ennen häitähän en heiluttanut, ja silti näytin kivalta silloin. nyt on vaan enempi terveys kyseessä. tänävuonna en halua työterveyden nettikyselyn palautteen alkavan sanoilla "hei, olet liian laiha.". ei se kyllä ala myöskään sanoilla "sulla on hyvät haukat." mutta sillä on hyvä aloittaa.
kesällä kolkyt? hä?
juu.

mulla on myös semmonen rumakausi ylipäätään meneillään. oon ostanu niitä rumia housuja aina tilin salliessa. ja sit yhdistelen niitä aika vapaamuotosesti kaikkeen mahdolliseen yläosaan, niin että murukin puhisee välillä että aika villiä. sit käytän ihan ronskisti pipoja kylmällä säällä. tukasta niin viis. mulla on uusia ihania hipsteri-työkavereita, jotka on näyttäneet että duunissa voi olla oikeesti semisti cool jos on tukka sekasin, joten sekin variksenpesäkriisi on selätetty.  ja jotensakin koko ulkonäkökriisi on mennyt ohi. lieneekö jotaki rouvaantumisen jälkiseuraamuksia, koska tässä mä oon. ja naimisista ei lähdetä vaikka toinen näyttäis perjantaisin rumalta. emmä siis tarkoita että voi itsestä huolehtimisen lopettaa papin aameneen ja moniin vuosiin, vaan sitä että kelpasin mä sille tälläsenään jo aiemmin, joten ehkä mä oon ihan jees.

vielä on mietittävänä voiko tämmöi keski-ikäistyvä perheenäiti kulkea cosmos-housuissaan ja printtipipossaan ihan vaan, vai pitääkö alkaa ostaa jotaki kermaperseiden high water-housuja ja helminappineuleita... no. katsellaan. mä luulen että lähdin lähiöstä, mutta lähiö ei lähtenyt musta, ja sillä selvä. (ja vaikka ruttunaaman kermapersekoulun joulujuhlaan pukeuduin pikkumustaan ja saapaisiin sopeutuakseni joukkoon, niin näytin kuitenkin vain itseltäni. so why bother.)

mulla on vasemmassa jalassa semmoi tämmösten keski-ikästen, ylipainosten naisten hermo-ongelma. viiltää ihan törkeenä toisinaan tonne kakkos-kolmosvarpaiden väliin.
sit jalkapohjaa pitää hinkuttaa pallolla että se menee pois.
saakelillisen ärsyttävää kerrassaan.

kiinnitin huomiota itse kenkiin,
pakko alkaa kuunnella tätä luonnollista rappeutumista,
ja alkaa vissiin ostaa eccoja noiden 13e löytökenkien sijaan.
huoh.

sitten mun (?) personal trainer (on mm. luvannut opettaa mut uimaan! siis laadukkaasti!) mietti mun kävelymatkoja ja sitä kuinka paljon seison päivässä. ja ihmetteli ettei jalat oikeesti ole tuhannen tuusannuuskana jo.
ooo. ainii.
vähän kun mietittiin niin kävelen 10-15km päivässä. 17km, jos lenkitän naapurin eukon omien koirien lisäksi. pt mietti ettenhän mä päivässä juuri muuta tee kun kävele. jaa.
no itseasiassa niin en. (koiralenkit, työmatkat, kauppamatkat.)
sit mä fiksuna aloin tekeen kirjallisetkin seisten.
herään klo 05, ja ekaa kertaa istun alas (ruokataukoa lukuunottamatta) klo 20 about.
ts. kaadun sohvalle.
ei kai ihme että jalat vinkuu.

ööö. pitäis vissiin tehdä jotain...
ensimmäinen askel (he he.) oikeaan suuntaan oli ehkä se, että vaihdoin työkengät crockseista pronaatiotuettuihn lenkkareihin,
ja  ihana daddy kävi hakeen mulle uudet juoksukengät!

mä huokailin onnesta jo kun mä näin nämä!
niin kauniit! ihanat!
ja sitten se tunne kun sain nuo jalkaan! täydellistä!
niin kevyet, pehmeät!
ja niin leveä lesti* että mahtuu mun räpylä hyvin sisälle.
free flyknit, my new love!
en kestä!**

kävin fillaroivan poikani ja lörppänaamakoirani kanssa purtsilla vetään vitosen äsken.
en muista milloin viimeksi olisin ollu näin onnellinen jonkun materian takia.

me so happy!

* siis 23cm pitkä ja 10cm leveä jalkaterä on rä.py.lä. "jumankekka susta tulee hyvä uimari!" hihku se mun(?) uimapt. "ojenna nilkka!" ..."jaa. öö, unohda uiminen." (=ei sit ojentunu.)

ps. perustin juoksukoulun naamakirjaan. ystäviä ei kiinnosta. ilmainen ohjaus ja ryhmäkiima. hmh. pitäkää tunkkinne, pöllöpäät.

**ei, tämä ei ole maksettu mainos. en ole saanut tuotenäytteitä, en rahaa, enkä edes mainetta tästä postauksesta. ainoastaan jaan tässä juoksuorgastisen kiihkomieleni. nike, winkwink.