nupit kaakkoon!

tättärärääää!

vaimolle duunia!

tänään vilkasin kelloa puhelimen näytöltä duunista, ja johan se soi siinä samalla hetkellä.  sielläpä se oli se rakkain vaimo, joka vaan soitti kertoakseen että sai töitä.
mähän siinä luuria paiskaamaan sen korvaan, kun aloin siinä käytävällä vetisteleen.

oh my good.

taistelu on nyt tässä pisteessä.
omavalintainen köyhyyden kurjimus on hetkes työnnettävissä sivuun.
mitähä tässä käy, kun viiden vuoden jälkeen meitä olis taas kaksi töissäkäyvää aikuista tässä taloudessa?
ihmeellistä, sanon.
tosin huokasen vasta kun rahaa alkaa sataa.
mutta ajatuksena jo aikas aikas aikas mukava juttu!

sain eilen viimein murulta sen luurista häämatkakuvia.
ifolorin kuvaohjelma tietty lagas viimemetreillä, ja nyt ei inspiraatiota uuden aloittamiseen löydy.

tässä vähän fiilispaloja:

en kestä tätäkään.
ja
piti se tämäkin mun tässä elämässä kokea.
täydellinen loma. 
uskomattoman ihana häämatka.

irti todellisuudesta.
kiinni rakkauden ytimessä.

suosittelen kap verdeä. todella. 

ai.
paitsi.
 kissan sijasta mä oon alkanu haluta venäjänvinttikoiran.
musta se olis vaan sika eleganttia sit joskus viiskymppisenä tämmöi ruttana kuikka, sit mulla olis burberryn takki, ja iso, komea, rauhallinen koira. sit mä vaan kävelisin koirani kanssa tuolla pellolla hitaasti auringon laskiessa, ja polttelisin piippua.

noooh...
tää nyt on vaan tämmöi mun kaunis visio,
vähän olisin preppy ja cool.
mutta silti muru sanoi heti ei.
koska venakon karvat.

mutta.
mutta.
mulle ei sanota ei.
jos mä haluan, niin mä haluan.
ja haluta saa aina.

...tosin luulen että tämäkin villitys menee ohitse,
ja mä päädyn oleen vaan semielegantti rivarimutsiräppänä näiden mein lörppänaamojen kanssa.

 


niinku verkkareissa ja tuulitakissa forever... niinku kai näiden ruttunaamojen omistajan imitsiin kuuluu.
huoh.

no nyt suuruudenhullu puolisoni on päättänyt haluta omakotitalon.

tai siis tontin.
ison tontin.
koska koirat...

ollaan vähän googleteltu ja laskeskeltu,
eikä sen aika ole nyt vielä.
mutta sitten kun on, 
mä taas kerran tiedän mitä haluan.
honkaisen meidän "forever and after"-talon.
muu ei käy.

kuva: honka.fi/omakotitalot

ainoastaan mulle käy tämä. honkarakenteen "mambo".
murusta olisi omituista ostaa samanlainen talo kun missä asutaan nyt.
musta ei.
mä tykkään tästä, ja tykkään tuosta.
sanoin. muu. ei. käy. 
jumipersoona, mikä jumipersoona.

että tonttia kehiin, niin alan rakennuttaa.

nuori kapinallinen.
nyt 

mä haluan punaisen lyhyen tukan.
ja hippitatuoinnin.
ja juoda halpaa chileläistä punkkua.
kyllä!
ja kulkea rumissa housuissa.
olla vaan
hip, chic ja cool. 

mä koitin yöllä myös miettiä hääajatuksia,
että mieli menis muualle ahdistavista asioista.

vaikka olen blogeista löytänyt monia kivoja ideoita, diy-juttuja ja krääsää, niin mä en niihin rupea.
mein häät tuskin tulee näyttämään edes häiltä,
koska en saa sataa kultaista ilmapalloa, koska muru pelkää tässä maailmassa ainoastaan hämähäkkejä ja ilmapalloja.
njäh,
ja
ei.
häissä kakku on kakku. kukat on kukkia. ja lyhdyt lyhtyjä.
ei mitään hää-etuliitteitä, ei sydän-sydän-sydän-koristeluja, ei romantista hömppää eikä muuta lässynläärää.
ei vaan ole meidän juttu, vaikka toisten häistä spesiaalit tekisikin.

me syödään ronskisti hodaria, huudatetaan rokkia, tanssitaan pöydillä ja heitellään kukkia.
(pläähää) kuvissa irvistellään rumasti ja otetaan yhdet vanhanaikaset pöntyspotretit.
nii.
kohta saa muru tilata esteettömyystodistukset, sitten laadin kutsut printterillä A4:selle ja postitan ne ruskeissa kuorissa kutsutuille, nimet töherrän mun reseptikäsialalla.sitten avaan ihan nolon basic wedsiten, jossa kerrotaan että rahaa saa laittaa häämatkakassaan, tai me ei leikitä tein kanssa ja että häihin saa tulla, jos haluaa, eikä aio siellä kiukutella. pukukoodi on semmoi että lapset saa tulla farkuissa ja jäätelöisissä mekoissa ja tukat sekasin.samoin aikuiset.

nii.
fak me and the wedding!

 me (siis mä) me (siis mä)
ollaan googletettu vähän hääjuttuja, [siis annoin m:lle tehtäväksi omalla ajalla mennä nettiin tsiigaileen, ja menihän se kun käsky kävi.]

ja mua miellyttää eniten systeemit mitä löytyy hakusanoilla rustic tai industrial wedding.
nyt jos tulee mieleen mitään vinkinpoikasta tilpehööristä joka kallistuu tonne industrialin suuntaan (mikä murua enemmän kiehtoo), niin mieluusti kuulisin.

lasi- ja peltipurkkeja laitoin varastoon jo säilöön.
aion vähän kakkupaperia haalia, ja sit jotaki teollisentyyppistä valosysteemiä.
edelleen pitäydytään kohtuudessa, ja sen verran eko aion olla, että vuokraminen olis hyvä juttu kanssa.
ihan turha haalia krääsää mitä ei myöhemmin tarvi.
nih.
alkaaks nää hääjutut tulee jo jollaki korvista?
he he.
7kk to go...

tunnetusti mulla ei ole järin pitkä pinna.
netistä kun ei mitään mulle kelpaavaa mekkoa löytyny just eilen, nii
piti tehdä ajatuksensa näkyviksi että voi jotaki tässä elämässä suunnitella.
nii.

tässäpä tämä ajatus. 
mustana kiitos.
rypyt kylkeen, ja epätasahelma.

ei voi olla nii paljoa vaadittu. 
ja jossei löydy tästä maailmasta, ni tämmöi tehdään.
vaikka omin pikku kätösin.
tämä asetelmakaan ei vaatinut kun esikoisen verhon, kaks pyykkipoikaa ja hyvän pose-asennon.
nii miten vaikeeta se voi olla yks mekko ommella?
...sehän jää nähtäväksi...

...järki-ihminen sanois:
- mustassa näkyy lika ja pöly
- ne on nii synkkiä....
ja.
- koirat syö kissan.
- kissa kusee ja haisee.
- kissa hilluu öisin.
- kissa karkaa ikkunasta.
- ei se ehkä tykkää olla sylissä....

mutta mä en kuuntelis.

fiiliskuvia.

mulla on päässä semmoi fiiliskuvia jotka ajaa mut tekemään valintoja elämässä.
tän hetken fiiliskuvat koskee allanäkyvässä postauksessa näkyviä kaappia ja pöytää.
tänä viikonloppuna maalaan ne mustaksi.
koska mummilta perityt pitsiliinat näyttäis älyhyviltä mustaa taustaa vasten.
se fiilis mikä tulee ajatuksesta "musta pöytä-pitsiliina-kynttilät" vie mut ihan just maalikauppaan.

toinen fiiliskuva liittyy edelleen kissaan.
kaverilla on huostassa kissakakaroita, ja semmoi fiiliskuva punaraitasesta pikkurääpäleestä, joka nukkuis mun sylissä ja kehräis, ajaa mut todella levottomaan tilaan.
koska.
kyllä tänne yks koditon misuli mahtuis.
koska.
mulla on semmoi fiilis...

tuleva kissa.
koska yks päivä tajusin, että mun tuurilla kun haluan jonkun lutattavan sylikissan, niin todennäköisesti saan jonkun ihmisiä välttelevän kaappikummajaisen.
joten aloin treenaa tästä kusipäästä sylikelpoa vauvaa itselleni.
ei hyvin mene. 
(aiemmassa elämässä kaltoinkohdeltu raasu ei oikein sylissä rentoudu.)
vielä.
mutta mullahan ei ole muuta kun aikaa. 

budapest oli just mulle sopiva kaupunki.
rappioromanttinen.
(ja lompakolle ystävällinen.)
ihana.

TJEU:

parasta reissussa oli tietty matkaseura. kuinkas muuten.

(vaikka 6h kaupunkipatikoinnin jälkeen se matkaseura totaalisesti hermostui ja vaati seuravaa lomaa rantamaisemiin. siis lomaa. ei patikkaleiriä. vaade huomioitu. *wirns.)

asioita joita...

tulin yks ilta pelistä puolilta öin. ajettiin parhaan ystävän kanssa viileessä kesäillassa, kuunneltiin suomipoppia ja muisteltiin menneitä.

tämäkin oli kohtaus josta tuli täyteläinen fiilis sydämeen.
asioita joita jakaa monien vuosien jälkeen.
asioita joita muistella tippa linssissä huutonauraen.

viittävaille oli, että oltais napattu jääkaapista kaljat, ja oltais menty lentokentän kalliolle jatkamaan iskelmänkuuntelua ja jauhamaan p**kaa loppuyöksi.
no ei menty, kun mun piti olla aamuviideltä koiralenkillä.
mutta me mennään vielä.
tänä kesänä.
lupaan.

meillä on julmetun iso olohuone. tossa keskellä on aukko, ja jos oikeen hiljaa kuuntelee, se taitaa huutaa jotaki pöytää tyhjyyttään täyttämään. meillä on yks vanha ovi, mutta se on väärän mallinen.
mä olen miettinyt semmosista kuormalavoista rakennettavaa pöytää, tai sit jotaki kierrätyspöytää jonka vois itse tuunaa. kulutettu/raavittu sininen tai harmaa olis haaveissa, tai joku muuten rouhea.
tulispa roskalava vastaan taas.
tai olispa aikaa lähtä kierrätyskeskukseen pyörimään.

mä haluaisin tatuoinnin.
ajattelin pehvastani kasvattaa pitkin selkää elämänpuun.
ja kirjailla itseeni tekstin "oman onnensa seppä".

kattelaan nyt.