paitsi.
kissan sijasta mä oon alkanu haluta venäjänvinttikoiran.
musta se olis vaan sika eleganttia sit joskus viiskymppisenä tämmöi ruttana kuikka, sit mulla olis burberryn takki, ja iso, komea, rauhallinen koira. sit mä vaan kävelisin koirani kanssa tuolla pellolla hitaasti auringon laskiessa, ja polttelisin piippua.
noooh...
tää nyt on vaan tämmöi mun kaunis visio,
vähän olisin preppy ja cool.
mutta silti muru sanoi heti ei.
koska venakon karvat.
mutta.
mutta.
mulle ei sanota ei.
jos mä haluan, niin mä haluan.
ja haluta saa aina.
...tosin luulen että tämäkin villitys menee ohitse,
ja mä päädyn oleen vaan semielegantti rivarimutsiräppänä näiden mein lörppänaamojen kanssa.
niinku verkkareissa ja tuulitakissa forever... niinku kai näiden ruttunaamojen omistajan imitsiin kuuluu.
huoh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti