arkirakkautta

mun serkku kertoi olleensa vähän epätoivonen poikansa kommervenkkien edessä, oli selvitellyt pojan asioita päiväkodin, neuvolan ja koulun kanssa.
lopputulema oli se, että poika vaan on yleisestiottaen älykäs ja luova, ja turhautunut.
naurettiin asialle naamat vääränä, kun kerroin että rutun kanssa oli aivan sama.
me oltiin tuskissamme siitä, että se oli niin hankala kirkuja ja mahdoton pulttipirkko, ja kun "vaatimustasoa" nostettiin ja hankittiin "haastavaa" tekemistä, niin raivomieli katosi.

no, voihan sen vaan arvata mitä mein kundin nelivuotiskeskustelussa tuli esille?
mä siis kuvittelen ettei kundi ymmärrä ohjeita, saatika sitten ole niitä kiinnostunut noudattamaan, mä luulin että se on ponneton oppimaan uutta, ja että sen silmä-käsi-koordinaatio on todella huono.
ai niinkö?
vähänpä tää äiti taas tiesi.
nuori herra on päiväkodissa iloinen ja rauhallinen. 
poika ymmärtää hyvin monipolvisiakin ohjeita, ja mieluusti niitä noudattaa, se mieluusti oppii uutta, ja kapasiteetti oppimiseen on yllättävän suuri. sen silmä-käsi-koordinaatio on aivan ikätasoista, jopa voi hienomotoriikkaa hyväksikin kutsua.

ei herranperkele!
missä siis vika?
no siis minussa.
ei saakeli, pääsee muru taas (kerran) sanomaan "mitä minä sanoin?" se kun on jänkännyt jo 2 vuotta että kundi filmaa mulle, käyttää hyväksi mun äidinsydäntä ja painelee ärsytysnappuloita ihan huomiota saadakseen.

mulle kundi kiukkuaa, parkuu, ei osaa sitä eikä tätä. piiräminen on perseestä eikä askartelut onnistu, ohjeet menee kuuroille korville tai mun kanssa löytyy aina joku "mutku-mutku".
byäääh!
miten ihmeessä mun kaltaselleni yksinkertaselle ihmiselle on siunaanntunu noin älykkäitä lapsia? tommosia jota meinaa viedä mua kun pässiä narussa?
ei saakeli, vaikka mä olen jo pitkään haistellut että murun puheissa on vinha perä, alkaa tää touhu ottaa pattiin silti...