arkirakkautta

rutun koulu on alkanut kivasti.
vähän jännityskänkkää aamuisin, ja luokaan on pitänyt saattaa, mutta muuten hyvä meininki.
paitsi, iltapäiväkerhosta hain itkuisen tytön yhtenä päivänä.
pitkän kaivelun jälkeen (se siis vaan ei puhu. kun  väkisin pehmeesti vääntämällä. eikä silloinkaan) se kertoi että pojat oli sanoneet jotakin kurjaa.
mähän sisäisesti jo ihan pimahdin että mitä hemmettiä jo kolmantena koulupäivänä alkaa joku vitun kiusaaminen. että mitä hemmettiä ne on mahtaneet sanoa? (kahdesta äidistä? että se on "mutiainen" niinku yks skini metrossa sanoi? että tyttö on kääpiö? mitä mitä mitä?...) ruttu ei halunnut asiaa mulle kertoa. pitkänkään maanittelun ja kehoittelun jälkeen. vaikea auttaa kun ei tiedä edes mistä on kyse.*
juteltiin että tietää kyllä että jos joku puhuu tyhmiä, se on itse tyhmä jne. eikä kaikesta tarvitse pahoittaa mieltään. kun ihmiset nyt joskus sattuu sanomaan asioita mistä ei a) mitään tiedä. b) joita edes eivät tarkoita. **
paha mieli onneksi meni pois.

eipä mieltä ylentänyt kun vein kundia päiväkotiin ja jäin juttelemaan. yhdellä vähän suorasanaisella tädillä on ollut rutun ope omana opena menneinä aikoina, ja aika negatiivisen kuvan opesta mulle antoi.
sekin vielä. mä yritän pysyä optimistisena ja ajatella että tuommonen nipon oloinen tätikin on jo kaiken nähnyt, eikä rutun perhe nyt ole mitään "Niin Kummallista." 

vähän ollaan kehitelty seinänaapurin kanssa yhteisiä koulumatkoja mein ekiksille. naapurin äiti oli kauhuissaan siitä että aion jo ekaluokalla lähettää rutun yksin koulumatkalle. (fak! paskamutsi, jo ekaviikon jälkeen pitäis osata!) maanantaina naapurin rouva saattelee nääpiöt koululle, ja esikoinen menee vastaan. sit en tiiä. kai se on vaan luotettava että ne pärjää!

* mä en jumankekkula tajua miten tähän hölösuiden lapsisarjaan on saattanutkaan syntyä moinen tuppisuu!
** kun aloitin mun nykyisessä duunissa, mun pari duunikaveria jotka aina kahvipöydän päässä hoilottaa totuuksiaan sattui haukkumaan kovaan ääneen a) lesbot, b) ryssät, c) mun uskontokunnan. piti niitä vähän oikaista, ja ne tuli myöhemmin pyytämään anteeksi kaneetilla "eihän me mitään oikeesti tiedetä, kunhan auotaan päätä". en mä ees jaksanu loukkaantua missään vaiheessa. nauratti vaan kun joka päivä sai olla korjailemassa niiden mielikuvia ja "tuhmia/tyhmiä" puheita.