arkirakkautta

Mä joskus todella mietin mitä "aito avioliitto"-lakialoitteen kannattajat kuvittelee että meillä täällä kotona tapahtuu. Tai miten ne näkee meidän elämän? Mistä ne kokee että meidän lapset jää paitsi? Mistäkohtaa ne kärsii nuo lapset? 

Olisko haittaa jos "vaimolla" olisi perintäoikeus mun omaisuuteen? Tai koko perheellä olisi sama sukunimi automaattisesti mahdollisuus ottaa? Tai että napanuoran leikannut vanhempi olisi se jolle lapset automaattisesti jää jos mä kuolisin? 

Meillä on täydellä, vakaalla harkinnalla hankitut lapset. Joiden hyvinvointi on kaikessa etusijalla. Me tehdään parhaamme niiden eteen. On rakkautta, rajat, rutiinit. Kukaan ei koe väkivaltaa, alkoholismia, välinpitämättömyyttä, nälkää tai puutetta täällä. 

Lapset eivät voi valita vanhempiaan, ei meidän, eikä muissakaan tapauksissa. Niitä voidaan kiusata, mutta tutkimusten mukaan "seksuaalisiin vähemmistöihin" (Huoh.) kuuluvat vanhemmat puuttuvat kiusaamiseen/koittavat estää sitä herkimmin. ( en edes viitsi aloittaa aiheesta "miltä kaikilta ihmisryhmiltä voidaan kieltää kiusaaminen sillä perusteella että "lapsia voidaan kiusata"... You name it.) ja vielä kun olemme sattuneet osumaan niin "suvaitsevaisiin" (Huoh.) piireihin, että lapsia ei ole kiusattu ollenkaan. Ei yhtään. Ei tipan tippaa. ( vaikka tämän ajattelun mukaan voi Ruttu-raukkaa. Hassu nimi, hassu sukunimi, hassu lempinimi, pieni koko, etnisyyteen viittaava ulkonäkö, lesbot vanhemmat... Ei tipan tippaa. Uskotteko?! Miettikääpä sitä!) 

Mua ei loppujen lopuksi kiinnosta hittojakaan suvaitseeko joku minua tai mun elämää. Tai onko jonkun mielestä mun avioliitto aito. Koska mulle se on. Aito. Aidompi kuin mikään. Odotamme mielenkiinnolla tuleeko tapahtumaan niin, että allekirjoittamalla jonkun paperin, saamme perheellemme, joka on meidän aito oma perhe, tykkäsitte tai ette, samat oikeudet kun muutkin normaali-ihmiset tässä maassa. Koska mielestäni ne kuuluu meille. 

Koska perhe. 

Koska rakkaus. 

Koska velvollisuudet.

Koska oikeudet. 

Koska perhe. 

Koska rakkaus.

Seksuaalisella suuntautumisella ei ole avioliiton tai perheen kanssa mitään tekemistä. 

Seksuaalisuus kuuluu ainoastaan meidän makuuhuoneeseen. Ei kenellekään muulle. 

Jos kirkkomme/kirkkonne/kirkko ylipäätään ei hyväksy kahden ihmisen välistä rakkautta, kannattaa miettiä ns. hiippakunnan vaihtoa. Silläkään ei musta ole mitään tekemistä avioliitollisten oikeuksien/velvollisuuksien kanssa tässä lakiasian rylläämisessä. Kyse on yhtälailla mun ihmisoikeuksista, kun mun lasten oikeuksista omaan perheeseensä. 

Omaan perheeseensä.

Omiin vanhempiinsa. 

Oikeudesta. Omiin. Vanhempiinsa.