Eilennä nykäsin koiran kanssa ihanassa säässä sit kuitenkin lenkkikauden käyntiin. Oli koiralla sen verran menohaluja, että kasi taittu neljäänkymmeneen minuuttiin. Silti muru epäili meidän kuolleen jonnekin puskaan. Lähtiessä olin tietty sanonut että käydään pikasella....
No, kävi sitten niin että sää oli kuin morsian, tossu nousi ja koira painoi menemään, nii mikäs siinä oli juostessa. Löysin myös uusia polkuja ja reittejä. Eli vähän ehkä eksyiltiin, vähän ehkä muka ei.
Tosin kuoleman tuntu siinä tuntui olevan lähellä, koska vauhti oli niin kova, polvi niin kipeä, matka niin pitkä, ja siellä lenkin äärimmäisessä laidassa iski tietty rytmihäiriöt.
No selvittiin silti! Koiran kieli oli about 20cm ulkona suusta kun tultiin kotiin, ja mun naama ihanan punakka. Sapuskan, suihkun ja venyttelyn jälkeen tuntui kuitenkin siltä että olen elossa enemmän kuin pitkään aikaan.
Hitto! Lisää näitä.
että hänkin muistaisi saman. sun, mun, meidän perhe. lapset. koirat. arki. onni. elämä. naisrakkautta, lapsia eri kehitysvaiheissa, koiraystäviä. mutsi avautuu kun ruuhkavuodet rullaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti