arkirakkautta

nii että.
kun sä olet tosi ahdistunu jostaki hevonketunmuutosta ja vietät unettomia öitä ja plaa plaa ja onpa kamalaa,
nii seuraavaks on seuraava katastrofi,
semmonen todellinen,
ovella.

että morjens.
*ittumaista ettei joitai asioita pääse pakoon.
*ittumaista ettei omia ajatuksia pääse pakoon.
*ittumaista että kaikki paskapaskalainen tulee niskaan yhdessä pitkässä pötkössä.

siinä vaiheessa kun läheinen on saatu sairaalaan sisälle,
alkaa panikointi, googlaus, realisointi, optimismi ja ne muut oireet.

infoviestit sain laitettua läheisille että taas mennään.

en ole edes itkenyt vielä.
enkä jaksa puhua. kenellekään.
paitsi asiaa. en voi mennä sinne missä lauseet alkaa "musta tuntuu..."
koska en voi tätä sanoiksi pukea,
en voi mennä psyyken siihen kulmaan asti, koska sit alkaa happi loppua.
 eilen jo meinas naamari alkaa rakoilla kun tuijotin perseellään olevaa labratulosliuskaa mitään näkemättä, ja koitin räpytellä silmiä ja estää käsiä vapisemasta. "joo että kiitos tästä, että katselen näitä kohta." nii. 
 olen töissä ja himassa lähes maaninen.
ja lähes mykkä.
ja nukahtelen minne sattuu.
kyllä mä jaksan ja selviän. taas kerran.  

mutta yhden asian pystyn lupaamaan,
jos tästä selvitään,
mä lopetan oikeesti ton typerän tupakoinnin.
koska en ikinä *ittu halua että mun lapset joutuu käymään läpi mitään tämmösiä tunteita mitä käyn itse nyt.
 
aamen.

hei älkää alkää älkää viekö mun maailman rakkainta vanhempaa. sitä mä en vittu kestä.
en. en nyt. 
valitaan se parempi setti ja sillai. ja jatketaan kaikki ilosena elämiä.