arkirakkautta

jotain positiivista tässä on se,
että perheen sisällä edes skulaa hyvin.

mä alan jo epäillä jotaki paskakarmaa,
noin niinku häiden suhteen.

tuntuu että kaikesta suunnitteluinnosta,
fiilistelystä,
ja siitä että tuntuu oikeelta tämä,
tilttaa kaikki vastaan.

ei mitään isoja juttuja.
siis.
kutsukorttiin pääsi painovirhe,
ja koska olen ihan legendan maineessa mun omituisen psyyken kanssa*,
niin tää oli ihan fakin viimenen fakin niitti.
olin ihan varma että ammun itseäni jalkaan,
tai vähintään tökin haarukalla silmään.
paskinta on, että kortit on huiput, ja virhe, sadasta tarkitstuksesta huolimatta, mun ihan oma!

kun haluan tehdä asiani hyvin ja olla helvetin pööfekt, nii näin sit käy.
kova paikka huomata että minä se tässä olen joka ei ole täydellinen.
minä sen virheen tein.

"tajuutko sä että parin vkon päästä sä naurat asialle?"
"kulta, liimataan vaan siihe joku tarra..."

...mutkumutku nää ei oo täydelliset...

nii. joo. ei ole elämäkään. tiedän.
mutta silti.
silti.
silti. 
VMP. omissa häissä. epätäydellisyyttä.
ja juu. kortithan menee roskiin kun ne on luettu. ja suurelle osalle kutsu menee muutatietä.
mutta kun!
ja silti!
ja nyt se meinaan levis.
kasetti. 

*isoissa jutuissa mun kasetti kestää. (onnettomuudet, erottilanteet, kriisit töissä, keskenmenot, sairaudet, elvytystilanteet, kolhut, koiratappelut, pultsarin päälle ajaminen pyörällä yms.yms.yms.) mutta sit kun lempihousut katoaa, lempilasi menee rikki, tai kortissa on kirjotusvirhe, niin se on maailmanloppu. raja se on mukin mukissa. ja se raja oli just tässä.