arkirakkautta

ystäväni ilahtui kovasti kun puhelimessa kerroin käyneeni kampaajalla.
tuli oikein paha mieli kertoa että itse keittiösaksilla leikkelin tukkaa, siinä samalla kun ruokaa perheelle väänsin.
onko mun elämä nii hullulla tolalla että toi itsestä huolehtiminen jää niin vähille että toiset pomppaa kattoon kun luulevat että satsaan itseeni?

no. tuo tukka on kyllä semmoi risukasa, että turhaa siihen on satasia uhrata.
ja töissä se on kuitenkin aina kiinni.
kerran jopa huomasin kaupungilla että yks mies katsoi mun perään kun olin sen "nätiksi" laittanut ja auki jättänyt.

yks mun tuttu oli sitä mieltä että on säälittävää että parisuhteessa lakkaa panostamasta itseen. kun se että viittii laittautua, on kohteliaisuutta sitä toista kohtaan. joo-joo. tiedetään. ja kyllä mä yritän. toisinaan usein se nyt vaan menee niin että muru näkee mut illalla vasta kun ripsivärit on pesty pois, ja tukka sitastu kotiäitiponnarille. sääli. mutta näyttää kelpaavan sellasenaan silti.
puoliso kannattaa kai valita kuitenkin sen yleisolemuksen perusteella. simmoi ettei sit silmää karmi toisen näkeminen just heränneenä, tai vaikka ei tukka olis just salongissa siloteltu, tai kun ne ripsarit on jo pesty pois. kun se luonnontila on se vallitsevin.

se on sitä arkirakkautta.