arkirakkautta

niin että.
esikoisella on vähän myöhästynyt murrosikä, ja se on ollut täällä ihan naula päässä useita kuukausia. se moköttävä ihminen joka vaan sulkeutuu huoneeseensa, eikä paljon puhu, kotihommat jää tekemättä, ja kaikki on niin hankalaa.
ensin olin ajatellut että saa kotihommia ihan rauhassa harjoitella, ja että pidän sen täällä vaikka kakskymppiseksi asti, jossei arjen taidot ala hahmottumaan. mutta sitten kun tää viivästynyt murrosikä tuli päälle, aloin olla sitä mieltä että ovesta saa lähtä heti kun tuntuu siltä. ei täällä tarvia mein kanssa mökötellä jos ei siltä tunnu. kyllä se elämä sit opettaa.

noh. mummonsa oli tarjonnut sille asuntoa jo nyt. mutta edes mun kanssa keskustelematta esikko oli kieltäytynyt. ottavat ilmeisesti nyt sitten vuokralaisen vuodeksi, ja esikko lähtee nostelemaan vuoden päästä. eilen laskureilla tarkisteltiin tukia ja mietittiin minkä verran pitää työtä tehdä että pärjää. karmivan konkreettista jotenkin että se oikeesti muuttaa joskus omilleen.

ja juu-u. olen vähän sinisilmäinen ja uuno, mutta kun esikko pyyti päästä kaverillee yöksi, kun sitä on ollut ikävä, niin tajusin kyllä. koululaisten lomanlopetusviikonloppu. yökylä ilman kotiintuloaikaa. jepjep. sanoin etten nyt ihan daiju sentään ole, että harkitsen kun tiedän mitä suunnittelevat. vähän naama venähti. minä se mua oikein pitää? eilensyntyneenä?
no.
mäpä laskin sen menemään. sanoin että jos se urpoilee, tai huolestuttaa mut kuoliaaksi, se on kotiarestissa kunnes täyttää 18 ja vastuussa omista asioistaan. laitoin myös sen isälle viestin, että (se kun kannustaa mua löysäämään hihnaa, asuu lähempänä ko. kaveria ja on autollinen ja ajokortillinen) pitää puhelimen auki yöllä, että saa olla vastuuvanhempi. se laittoi takaisin että asia selvä, ja eiköhän se siitä. ja että fiksuhan se tyttö kuitenkin on...
no niin. 

juu.