sydän nyrjähti hiukan

just sain kuivattua kyyneleet.

poikani tänään pakkaili reppuaan ja kertoi lähtevänsä ruoholahteen. että vaipan tarvii varmuudeksi, ja uniapinan. ja että menee ensin bussilla, sitten junalla ja metrolla.
sitten se suukotti mua ja lähti ovesta.

luojalle kiitos että mulla soi kellot päässä, ja menin takapihalle kytikselle.
katselin ettei se ainakaan pihalta lähde, koska olin siinä uskossa että se menee jonnei pihan nurkkaan leikkimään omiaan, mutta kunhan tarkistin.

muutaman minuutin kuikuiltuani, mietin miksi poikaa ei näy.
loikkasin metrisen aidan yli ja lähdin pinkomaan bussipysäkille päin.

ei saatana! se oli livahtanut puskien välissä
ja
siellä se käveli puolessa matkassa. reppu selässä keikkuen. pieni,pieni, pieni, rohkea mies.

vähän lenti kyyneleet silmistä kun sain sen kiinni.
"älä rakas vielä lähde yksin, sä olet vasta niin pieni poika!"
ja sitten itki poikakin. koska hänhän oli saanut luvan.
"muttakun mamma ei tiennyt että sä olet nii urhea että aiot oikeesti yksin lähteä."
voi pieni kulta.
pieni reipas kulta.