arkirakkautta

Luonnehdintoja. 

Kävin viemässä roskat. Kohtasin naapurinmuijan pihalla. 

"Oo. Ootsä lomalla?" Hän kysyi. 

Kuinnii. 

"Sä näytät nii..." Hän jatkoi. 

Ai räjähtäneeltä ja onnelliselta? *

"Just nii." (Myötätuntonaurua.) 

Ai. Kiitti! 

Ystäväni, Rouva Kirjailija, kävi meillä edellispäivänä aamupäiväleikeillä ja -kahveilla. Hän kertoi uudesta kirjastaan ja mä koitin olla niinku intelligentti kirjallisuuskriitikko ja sanoa muutaki ku "tosi hyvä" ja "tosi kiva". Koska se oli. Oivaltava ja syvällinen. Hauska. Yllättävässä kontekstissa. Toivottavasti tämän hän kuuli. Koska sitä tarkoitin. Vähiten mua ei naurata se että kipinää kirja sai mun faijan työnhakuprosessista. Faija oli lähettänyt mahdolliseen työpaikkaan työhakemuksen, sähköisesti. Se kuului näin: "tarvitseeko miehistönne uutta jäsentä." Jos äijälle työtä heltiää tuolla niin kannattaa muidenkin työntää kehuilevat ja kuvailevat cv:llä höystetyt hienosteluhakemukset sinne mihin ei aurinko paista. Vähemmän on enemmän. Tai sitten ei. Faijalle lupasin kirjan ostaa, mikäli Rouva Kirjailija sen julkaisuun asti saa askarreltua. 

Puhuttiin Rouva Kirjailijan kanssa myös kirjoittamisesta, ja kirjoitustyyleistä ylipäätään, ja kuvailin itse tätä mun blogia semmoseksi pinnanraapimiseksi. 

"Mutta onhan sulla, semmoinen omanlainen ote."

Kiitos. Otan tän kohteliaisuutena. 

Omanlainen. Onnellinen. Räjähtänyt. 

[* instagrammissa esillä kuvallista todistusaineistoa.]